| Perusturvalautakunta | § 188 | 20.10.2004 |
ROTAVIRUSROKOTETUTKIMUS
20.10.2004
Lasten rekrytoiminen, rokottaminen ja seuranta hoidetaan Tampereen yliopiston tutkimusklinikalla. Lastenneuvoloiden henkilökuntaa informoidaan tutkimuksista ja terveydenhoitajien toivotaan suhtautuvan tutkimukseen myönteisesti ja suosittelevan vanhemmille osallistumista. Rekrytoitavien lasten nimi- ja osoitetiedot saadaan väestörekisteristä. Perheille lähetetään tutkimuksesta kertova kirje ja tutkimushoitaja soittaa heille myöhemmin tiedustellakseen heidän halukkuutta osallistua tutkimukseen.
Osallistuville lapsille annetaan kaksi (2) rokoteannosta suun kautta ja heidän ripulitautitapauksiaan seurataan kesään 2006 asti. Lapset saavat tutkimuksen yhteydessä myös perusrokotteet ensimmäisen ikävuotensa aikana, jonka jälkeen neuvola vastaa jatkorokotuksista. Perusrokotteet annetaan uuden rokotusohjelman mukaisesti käyttäen Infanrix-Hexa-rokotetta jonka mukana lapset saavat myös hepatiitti B-rokotteen.
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin eettinen toimikunta on antanut tutkimussuunnitelmasta puoltavan lausunnon. Lääkelaitos on myöntänyt luvan tutkimukselle.
Ehdotus(EL):
1.
kemän esityksen rotavirusrokotetutkimukseen osallistu-
misesta tutkimusohjelman mukaisesti. Tutkimukseen
osallistuminen on perheille vapaaehtoinen.
2.
yksikkö informoi Asikkalan terveyskeskuksen neuvola-
henkilökuntaa tutkimuksen käytännön suorittamisesta.
Päätös:
JAKELU
Suomessa on käynnistetty syyskuun alussa 2004 rotavirusrokotetutkimus 17 paikkakunnalla. Tutkimusta koordinoi Tampereen yliopiston lääketieteen laitos. Tutkimusyksikkö haluaa tarjota Asikkalassa asuville perheille mahdollisuuden osallistua tutkimukseen. Perheet kutsutaan tutkimuskäynnille Lahden rokotusklinikalle osoitteeseen Hämeenkatu 26 E, Lahti.
Perusturvalautakunta
hyväksyy Tampereen yliopiston virologian laitoksen te-
edellyttää, että rotavirustutkimusta suorittava tutkimus-
Ylilääkärin tekemä ehdotus hyväksyttiin.
__________
Lahden rokotusklinikka
Lastenneuvolan terveydenhoitajat
Avosairaanhoidon osastonhoitaja